Ikääntyminen ja suojaaminen

Ikääntyminen ja suojaaminen

Ikääntyminen huomioon jo suunnitteluvaiheessa

Laatu, ekologisuus sekä kestävyys määrittävät niin rakennuksen kuin ympäristön jälleenkäyttöarvon ja samalla myös alueen imagon.

Betonipäällysteet altistuvat lämpötila- ja kosteusvaihteluille, tuulelle ja auringon säteilylle, renkaiden ja huollon kulutukselle sekä mahdollisille klorideille (tiesuolaus, merivesi). Tällöin betonissa tapahtuvat muutokset kuten lujuuden kasvu (hydrataatio), kuivuminen, kastuminen sekä ilman hiilidioksidin vaikutuksesta tapahtuva karbonatisoituminen ja suolojen vaikutuksesta tapahtuvat fysikaaliset ja kemialliset muutokset tulee ottaa huomioon. Ne vaikuttavat betonin ja usein erityisesti sen pintaosan ominaisuuksiin kuten sementtikiven huokosrakenteeseen, tiiviyteen ja jäätyvän veden määrään. Muutokset riippuvat myös betonin ja sen sideaineen koostumuksesta. Ikääntymisprosessi onkin otettava huomioon jo suunnitteluvaiheessa.

Uusi betonipinta on emäksinen. Sammalet, jäkälät ja levät alkavat kasvaa, kun pinnan pH-arvo on alentunut niille otolliseksi. Kasvusto voi edesauttaa pakkasrapautumia tai syövyttää pintaa. Jos kasvustosta on rakenteellista tai esteettistä haittaa, se voidaan harjata pois sekä käsitellä pinta emäksisellä aineella ja impregnointi-aineella. Muuten kaunis kasvusto kuuluu patinaan, joka kertoo rakenteen iästä.

Valkoinen homeen näköinen härme johtuu betoniin sitoutumattoman kalkin nousemisesta pintaan.. Ensimmäisen vuoden jälkeen reaktiot hidastuvat, joten härmeen muodostumismahdollisuus pienenee. Kalkkihärmettä on vaikeaa poistaa, se poistuu pinnoista vain hitaasti veteen liukenemalla tai mekaanisesti kulumalla. Alkalihärme voidaan poistaa harjaamalla tai vesipesulla.

Hapan sadevesi liuottaa ja huuhtoo betonin emäksistä pintaa ja paljastaa yhä enemmän kiviainesta. Alkuperäinen vaikutelma säilyy paremmin, jos kiviaineksen ja betonipinnan väri ovat lähellä toisiaan. Esimerkiksi punaisen kiven valmistuksessa voidaan käyttää punaista kiviainesta.

Värisävyt näkyvät parhaiten uutena. Ajan myötä kuluminen ja pinnoitteille kertyvä pöly sekä lika tasaavat ja vaalentavat värejä. Jo suunnitteluvaiheessa on tärkeää varmistaa esimerkiksi yksiköiden muodon, koon tai pintakäsittelyn eroilla kuvioiden pysyvyys havaittavana, vaikka värikontrasti heikkenee.

Kiveyksen ympärillä oleva kasvillisuus saattaa vaikuttaa kivien väreihin, esimerkiksi siitepöly, värilliset lehdet tai kirvojen tuottama mesikaste.

Betoni on kierrätettävä materiaali, joten elinkaaren loppuessa tuotteet tai rakenteet voidaan murskata ja kierrättää esimerkiksi maanrakennusaineeksi.

Maisemabetoni.fi – Tietoa betonituotteiden käytöstä ympäristörakentamisessa

Maisemabetoni.fi on uusi verkkosivusto, joka antaa tietoa, ohjeita ja vinkkejä ympäristösuunnitteluun ja betonisten ympäristötuotteiden käyttöön. Maisemabetoni.fi-sivusto on suunnattu ensisijaisesti ammattilaisille. Sivustoa ylläpitää Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n Ympäristöbetonijaos.

JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ? Pyrimme kehittämään sivuja palvelemaan koko ajan paremmin teidän tarpeitanne. Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä

JÄIKÖ ETSIMÄSI TIETO LÖYTYMÄTTÄ? Pyrimme kehittämään sivuja palvelemaan koko ajan paremmin teidän tarpeitanne. Lähetä risuja tai ruusuja tekijöille tai kysy lisätietoja täältä.