Yleistä taloyhtiöpihoista sekä piharemonteista
Laadukas ja hyvin toimiva piha lisää asumismukavuutta ja nostaa taloyhtiön arvoa. Taloyhtiöissä pihan on yhteinen, ja asukkaille pihan eri toiminnot ovat eri tavalla tärkeitä. Lapsiperheelliset arvostavat turvallista kulkua ja leikkialueita. Toiselle pyörien toimiva säilytys on tärkeää.
Kun pihaa joudutaan kaivamaan auki esimerkiksi putkiremontin tai sähköautojen latauspisteiden rakentamisen yhteydessä, kannattaa samalla kerralla suunnitella muutkin kaivuita vaativat pihan kunnostustarpeet, jolloin vältetään ylimääräiset kalliit kaivuutyöt. Samalla kannattaa miettiä nykyvaatimusten mukaisiksi myös pihan vedenhallinta, turvallisuus ja esteettömyys.
Huolellinen suunnittelu on tärkeää turvallisen ja helppohoitoisen pihan luomiseen. Huolella suunnitellut kokonaisuudet ja oikein valitut tuotteet tekevät pihasta viihtyisän ja kestävän. Onnistuneeseen lopputulokseen vaikuttaa myös hoidon ja ylläpidon helppous.
Kun piha on mukana taloyhtiön lakisääteisessä viiden vuoden kunnossapitotarveselvitystä, tulee yhtiön piha huomioitua järkevällä tavalla ja kokonaisuus on yhtiön hallinnassa.
Tilanteita, jolloin pihan suunnittelu on ajankohtaista:
- Kun on tulossa korjaushanke, joka edellyttää olemassa olevien pihapintojen avaamista
- Pihaan halutaan latauspisteitä sähköautoille
- Salaojaremontin yhteydessä
- Pihan esteettömyyttä halutaan parantaa
- Pinta- tai hulevedet tontilla aiheuttavat ongelmia
- Kulkuväylät eivät ole kunnossa ja kunnossapidosta tulee haastavaa
- Pihan yleisilmettä tai esimerkiksi leikkialueita halutaan kohentaa
Kulkutiet ja -reitit
Toimivat kulkutiet ovat osa turvallisuutta.
Esteettömyysmääräykset huomioidaan uusissa taloyhtiössä jo suunnitteluvaiheessa. Vaikka vanhoilta taloyhtiöiltä ei vaadita uudistuksia, mahdollisilta ongelmakohdilta ei kannata sulkea silmiään. Esteettömyys parantaa kaikkien asukkaiden arkea erilaisissa elämäntilanteissa. Liikkumista edistävillä ratkaisuilla, kuten tasaisilla kulkuväylillä ja rampeilla, on lisäksi taloyhtiön profiilia nostava vaikutus.
Valaistuksen avulla voidaan lisätä liikkumisen turvallisuutta pimeään aikaan. Kun piha-alueilla tehdään kaivauksia, kannattaa samalla miettiä myös valaistuksen tarvetta ja laittaa kaapelit samalla valmiiksi.
Päällysteet ovat myös käytännöllinen keino parantaa piha-alueiden laatua ja nostaa sen arvoa. Päällystetyypin valintaan vaikuttavat käyttömukavuus, ulkonäkö, turvallisuus ja rakennuskustannukset. Tärkeää on myös päällysteen kestävyys ja helppohoitoisuus. Laadukkaassa lopputuloksessa otetaan huomioon kohteen toiminnalliset vaatimukset sekä päällysteen pitkä käyttöikä.
Kotimaiset maisemabetonituotteet tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia taloyhtiöpihojen laatutason ja toimivuuden parantamiseen. Ne on suunniteltu kestämään Suomen ilmasto-olosuhteista ja niillä on pitkä elinkaari. Muutostöiden yhteydessä pitkäikäiset kivet voidaan kerätä talteen ja käyttää uudestaan. Muurikivillä saadaan tehtyä lisää tilaa vaikkapa parkkipaikoille silloin, kun pihassa on korkeuseroja.
Huollon kannalta kivetyt kulkureitit ovat helppohoitoisia ja myös talvihuolto onnistuu kevyellä kalustolla. Liukkauden torjunta on tärkeää. Kiveysten liukkautta torjutaan parhaiten hiekoituksen avulla. Esimerkiksi ovien edustoille voidaan asentaa lämmityskaapeleita sulana pitoa varten, jolloin huoltotyön tarve vähenee ja turvallisuus lisääntyy. Hätäkulkutiet kiinteistön alueella on myös tärkeää pitää kunnossa kaikkina vuodenaikoina.

Oleskelu- ja leikkialueet
Taloyhtiöpihan viihtyisyys lisää yhteisöllisyyttä. Lisäämällä kasvillisuutta ja rajaamalla oleskelualueet erillisiksi saarekkeiksi, pihan monikäyttöisyyttä voidaan lisätä.
Lasten leikkipaikat ja aikuisille tarkoitetut kuntoilualueet kannattaa myös ottaa huomioon pihasuunnittelussa. Myös kivillä voi leikkiä ja saada aikaan viihtyisyyttä, joka lisää harrastamisen iloa. Ideaalista on, jos omalla pihalla on mahdollisimman erilaisia toimintoja.
Kotiviljelyn suosio on kasvanut ja myös monissa taloyhtiöissä toivotaan yrtti- ja istutusaltaita. Betonikivistä voi kätevästi rakentaa laadukkaat ja aikaa kestävät ratkaisut istutusten sekä yrttien kasvattamiseen. Erilaisilla reunakivillä voi myös rajata kasvialueita siististi ja ryhdikkäästi, ja helpottaa pihan hoitoa.

Autopaikat ja sähköautojen lataaminen
Betoninen kiveys kestää hyvin mekaanista kuormitusta, joten se sopii myös ajopihaan ja parkkipaikkoihin. Eriväriset kivet toimivat kätevästi pysäköintialueen opastuksessa. Väreillä ja muodoilla voidaan ohjata pihan toimintoja ja niillä saadaan alueeseen vaihtelevaa ilmettä.
Sähköautot ovat yleistyneet nopeasti ja taloyhtiöillä on lakisääteinen velvoite latausvalmiuden asentamiseen uusiin ja myös korjattaviin pysäköintialueisiin. Lain mukaan uuden tai laajamittaisesti korjattavan asuinrakennuksen yhteyteen on asennettava latauspistevalmius jokaista pysäköintipaikkaa varten, jos pysäköintipaikkoja on enemmän kuin neljä.
Lakisääteistä velvoitetta ei ole latauspisteiden asentamiseen, vaan valmiuden toteuttamiseen. Taloyhtiössä kannattaa keskustella latauspisteiden toteuttamisen tarpeesta ja toteuttamistavoista osakkaiden sekä asukkaiden kanssa. Sähkö- ja hybridiautojen latauspisteitä taloyhtiössä voidaan toteuttaa taloyhtiön hankkeena yksittäisen osakkaan muutostyönä tai osakasvähemmistön hankkeena.
Usein latauspisteen hankinnan kustannukset jaetaan osakkaiden kesken, mutta yhtiöjärjestyksessä määritetty autopaikkojen hallintaoikeus vaikuttaa päätöksentekoon ja kustannusten jakamiseen. Latauslaitteiden omistajana taloyhtiö voi älykkäiden sovellusten kautta määrittää hinnan lataukselle, ja lataus laskutetaan suoraan käyttäjältä.
Vaikka latausjärjestelmiä ei toteutettaisi heti, niiden putkitukset kannattaa tehdä valmiiksi, jos pihassa tehdään kaivauksia. Näin pihaa ei tarvitse avata uudestaan. Pihakiveys on pihan pinnoitteena joustava ja kustannustehokas, koska sitä voidaan avata tarpeen mukaan ja latoa kivet paikoilleen takaisin.



Sähköautojen latausasemien perustuksiin on myös saatavilla erilaisia valmiita betonisia perustuselementtejä, jotka helpottavat latauspisteen suunnittelua ja asentamista. Valmiita, kestäviä ja helposti asennettavia modulaarisia ratkaisuja on suunniteltu erilaisiin tarpeisiin. Niistä voi taloyhtiön koon mukaan valita sopivan kokoisen ratkaisun.
Roskakatokset, huoltoalueet sekä pyörien säilytys
Uusi jätelaki on lisännyt tarpeita jätteiden erilliskeräykseen ja jätepisteiden muutokset voivat olla tarpeen monessa taloyhtiössä. Jätekatoksiin, kompostille tai tuuletustelineille saa kiveyksistä tukevan ja kestävän pohjan, joka on helppo pitää siistinä. Siistit huoltoalueet antavat talosta myös huolitellun ensivaikutelman.
Pihan siisteyttä ja järjestelmällisyyttä lisää myös se, että pyörille määritellään oma säilytystila telineineen.


Hulevedet ja lumenluonti
Hulevesien hallinta estää ongelmia ja hyvin toimivassa pihassa on myös toimiva vedenhallinta. Hulevesien kulkeutuminen kellareihin on kallis ja kiusallinen ongelma.
Pihan hulevesiä voi joko ohjata oikeaan suuntaan tai imeyttää sopiviin kohtiin pihaa. Erityisesti tulva-alueilla vaaditaan suunnitelmallista sadevesien hallintaa, koska verkostojen kapasiteetit eivät enää ole kaikilta osin riittäviä rankkasateille ja aiheuttavat siten paikallista tulvimista. Näin hulevesien hallinta on yksi oleellinen osa pihan suunnittelua.
Hulevesien hallinnan yksi tärkeä osa-alue ovat läpäisevät kiveykset. Osittain läpäisevät kiveykset päästävät vettä läpi saumoistaan ja näin vähentävät ja hidastavat vesien pintavirtaamaa. Tässä tarkoituksessa on käytetty erilaisia reikä-, nurmi- ja ruohokiviä sekä nurmisaumalla että kiviaineksella saumattuna.
Aurattavaa lunta varten on hyvä suunnitella jo etukäteen valmiiksi oma alue. Se voi olla vaikkapa pihapiirin pelikenttä tai varaparkkipaikka, jossa käytetään läpäisevää kiveystä sulavaa lunta silmällä pitäen.


