Muuriin liitettävät rakenteet
Muuriin voidaan liittää erinäisiä rakenteita. Yleisimmät ovat kaiteiden ja valojen tolpat sekä valaisimet. Muuri kannattaa suunnitella ja toteuttaa kokonaisuutena heti alusta alkaen, jotta turhiin jälkiasennuksiin ei tarvitse turvautua.
Kaide- ja valaisintolpat saadaan tukevasti kiinni muuriin valamalla itse tolppa tai tolpan kiinnike muurin reikään. Päällyskiveen voidaan leikata siisti reikä, jolloin liitoskohta on viimeistellyn näköinen. Tolpat voidaan kiinnittää myös päällyskiven pintaan proppaamalla. Tällöin päällyskivi tulee olla liimattu kiinni, jotta riittävä tuki saadaan aikaiseksi. Valaisimille voidaan helposti viedä johdotus pystyrei’issä. Lopputulos on laadukas ja muuri saa patinoitua ajan saatossa rauhassa ja arvokkaasti. Laatuvaatimukset löytyvät Infra RYL –käsikirjasta
Pihalla tarvitaan valoja, jotta siellä on turvallista kulkea pimeälläkin.
Yleisvalaisinten lisäksi pihalle voidaan luoda tunnelmaa asentamalla muureihin valaisimia. Muurivalaisimilla saa pihapiiriin ja kulkuväylille selkeän ja energiataloudellisen valaistuskokonaisuuden.
Useimmat muurivalokivet kytketään sähköverkkoon muuntajan avulla, joten niiden
kytkemiseen ei välttämättä tarvita sähköalan ammattilaista.
Valmistelevat työt
- Verkkovirta kannattaa tuoda riittävän lähelle muuria jo ennen sen rakentamista. Valokiviä ei saa kytkeä suoraan verkkovirtaan, vaan ne pitää kytkeä siihen 12 V muuntajan kautta.
- Johto tuodaan muurille asennushiekassa tai muurin taustarakenteessa. Mikäli asennuksessa käytetään betonia, johto kannattaa putkittaa.Tällöin myös korjaus tai lisäjohdotus on helpompaa.
- Pujota johto asennettavan valaisimen kohdalle taustarakenteen tai muurikiven aukkojen kautta. Suositeltava asennuskorkeus on 30 – 50 cm maasta.
- Asenna valokivet valmistajien ohjeen mukaisesti.