MUURIT

Muurit ja tukimuurit

Muureilla voidaan luoda ja rajata tiloja. Julkisilla alueilla muuri voi toimia kulkua ohjaavana ja rajoittavana elementtinä. Muureilla rajataan alueita aitojen tapaan, esimerkiksi piha-alueita liikennealueista. Korkeat muurit ja aidat toimivat myös näkö- ja meluesteinä. Julkisilta alueilta on näyttöä, kuinka korotetuilla istutusalueilla kasvit välttyvät ilkivallalta, tallaamiselta ja kunnossapidon aiheuttamilta vahingoilta.

Tukimuurien avulla hallitaan maanpaineita ja ratkaistaan erilaisia korkeuseroista aiheutuvia ongelmia.

Tukimuureilla voidaan

  • muotoilla maastoa
  • tehostaa tontin tilankäyttöä
  • tehdä rinteeseen ja luiskaan verrattuna tilaa säästäviä ratkaisuja
  • jakaa rinnettä eri korkeudella oleviksi istutusalueiksi
  • tehdä istutusalueiden korotuksia
  • lisätä rannan vesisyvyyttä ja estää maan huuhtoutuminen veteen.
  • Pihoissa muurikivillä rajatut altaat helpottavat istutusalueen tai hyötykasviviljelmän perustamista, riittävän multatilavuuden saavuttamista ja alueen hoitoa.

Tarvikkeet ja tekotapa ympäristön ja maaston mukaan

Betoniset muurikivet ovat tuttu, sekä julkisessa rakentamisessa että yksityispihoissa käytetty ratkaisu korkeuserojen hallitsemiseen. Paitsi varman teknisen rakenteen,  betonivaihtoehdot tuovat käyttökohteeseen yksilöllisyyttä, näyttävyyttä ja helppohoitoisuutta.

Betonikivimuurin rakentaminen alkaa suunnittelulla. On hyvä miettiä tarpeet ja toiveet sekä valita niihin sopivimmat tuotteet.

Betonisia muurikiviä valmistavien yritysten malli- ja värivalikoima on laaja ja se on myös jatkuvasti täydentynyt. Muurikivien pinta voi olla esimerkiksi lohkottu, sileä tai patinoitu.

Suorien ja suorakulmaisten muurien rakentamiseen soveltuvien tuotteiden lisäksi tarjolla on muurikiviä, joilla voidaan rakentaa kaarevia muureja. Halutun ulkonäön lisäksi tuotteen valintaan vaikuttavat muurin korkeus ja muoto.

Laattamaisia muurikiviä käytetään matalien, yleensä korkeintaan metrin korkuisten, pengerrysten tekoon. Pontatut ja valureiälliset muurikivet sopivat myös korkeampiin muureihin. Yli 80 cm korkeat muurit aina kolmeen metriin asti vaativat perustukseksi betonianturan ja betonivalun terästyksineen. Korkeissa muureissa tulee huolehtia myös putoamissuojauksesta. Yleensä muurikivet ladotaan limittäin, mutta ne voidaan myös muurata betonilaastilla.

Eri käyttötarkoituksiin on tarjolla useita muurikivimalleja.

Kaikki muurituotteet soveltuvat suorien ja suorakulmaisten muurien rakentamiseen. Kaarevissa muureissa kaarteen säde ohjaa tuotevalintaa, etenkin jos halutaan minimoida tuotteen leikkaaminen työmaalla.

Betonisia muurikiviä on saatavana useissa väreissä, joista voi valita kiveykseen ja rakenteisiin sopivan sävyn. Betonimuurikivien julkisivu voi olla lohkottu tai sileä.

Muurin ulkonäköön vaikuttavat siihen liittyvät istutukset. Korkeat istutukset korostavat muurin korkeutta. Lamoava kasvillisuus antaa pehmentävän ja madaltavan vaikutelman.