Viihtyisä olohuone kaupunkilaisille
Heinolan lukion piha tarjoaa näyttävät puitteet niin oleiluun kuin aktiiviseen tekemiseenkin.
Pienimuotoiset esityksetkin mahdollistava ulkoluokka, kahden hengen mukavat lepotuolit sekä linnunpesäkeinut todistavat, että Heinolan lukion pihalla voi viihtyä pitkäänkin.
Liikunnallisemmin suuntautuneille pihalta löytyy monenlaisille pallopeleille soveltuva pelikenttä sekä kätevä ulkokuntosali. Pihaa kiertelee opettajien toiveesta toteutettu
”filosofin polku”. Nurmikolle ympyrän muotoisilla betonilaatoilla, asfaltille kestomerkintämassalla ja kiveykselle asfalttimaalilla tehty polku mahdollistaa parityöskentelyn vaikkapa luontopolulla ja vaikkapa kävelykokousten pitämisen.
Lukion pihalla on katsottavaa vuoden ympäri. Jopa joulukuusi on jo kasvamassa. Sen valoillekin on pistoke.
Heinolan lukion pihasta on muotoutumassa kaupunkilaisille mielenkiintoinen, aktiiviseen oleskeluun innostava ulko-olohuone.
–Pihan pääkäyttäjät ovat toki lukiolaisia, mutta rakennushan on tarkoitettu kaikille heinolalaisille niin rentoutumista, liikuntaa kuin ulkona opiskeluakin varten, kohteen pihasuunnittelusta vastannut itsekin heinolalainen maisemasuunnittelija Eija Grönqvist kertoo.
Näyttävä arkkitehtikilpailukohde
Heinolan lukio perustuu Lahdelma & Mahlamäki arkkitehtien arkkitehtuurikilpailun voittaneeseen kilpailuehdotukseen nimeltään Notski. Kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle Seminaarin alueelle rakennettu tiilijulkisivuinen Heinolan lukio onkin erittäin näyttävä rakennus. Se vaikuttaa lukiotakin enemmän nimenomaan kulttuurikiinteistöltä – ehkä kirjastolta tai konserttitalolta. Lukio- ja nuorisotoimen tilojen lisäksi rakennuksessa onkin muita vapaa-ajan liikunta-, harrastus- ja kulttuuritiloja sekä suuri auditorio.
Heinolan lukion pääsuunnittelijana on toiminut professori, arkkitehti SAFA Ilmari Lahdelma ja sen on rakentanut YIT Suomi Oy. Uudisrakennuksen bruttoala on runsas 5 200 neliötä.
Arvokkaasti ”nuotiolla”
Lukiorakennuksen suunnittelua inspiroi ajatus nuotiopiiristä, mikä näkyy esimerkiksi rakennuksen sommittelussa laajan keskusaukion ympärille. Kilpailuehdotus antoi pihasuunnitelmalle jo raamit, joita Eija Grönqvist pihasuunnitelmassa jalosti nostamalla esiin orgaanisia ja pyöreitä muotoja.
Eija Grönqvist painottaa, että kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaassa kohteessa toki pihamateriaalienkin tuli olla laadukkaita. Niinpä esimerkiksi kasvit suomalaista alkuperää ja tavarantoimittajat kotimaisia. Pihalla käytettiin paljon luonnonkiveä sekä kotimaisia betonikiviä. Alueen historiaa haluttiin myös säilyttää, joten vanhaa Seminaarinmäen kivimuuria jätettiin paikalleen.
Kestävää betonikivipintaa lukion pihamaalla on kaikkiaan vajaa parituhatta neliömetriä. Filosofin polun askelmat koristavat näyttävästi tiililadottua hiekanruskeaa, rakennusta kiertävää kivipinta.
Eija Grönqvistille Heinolan lukion piha-alueen suunnittelu on ollut poikkeuksellisen mieluinen tehtävä. –Kokonaisuudesta tuli todella laadukas ja hieno, kaikkien kaupunkilaisten käyttöön sopiva olohuone.
Heinolan lukio, Heinola
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy
Kokonaisurakka: YIT Suomi Oy
Pihasuunnittelu: Viheroksa Oy/Eija Grönqvist
Urakointi: Hämeen Telecos Oy/ Ympäristökivi
Betonikivituotteet Rudus Oy:
Kartanokivi 278x138x80 hiekkapuhallettu hiekanruskea (1000 m²)
Kartanokivi 278x138x80 sileä harmaa (650 m²)
Klassikkokivi 80 sileä hiekanruskea
Graniittiset paasikivipenkit ja katsomokivet, poltettu Viitasaaren vaalea
Graniittireunakivet V170 ristipäähakattu Ruduksen vaalea
Pyöreät betoniaskelmat Askelpolku, halk. 380 mm hiekanruskea, Rakennusbetoni Oy
Betonikiven tiililadonta jatkaa tiilijulkisivun muotokieltä. Kuva: Timo Jyrinki.
Heinolan lukio perustuu Lahdelma & Mahlamäki arkkitehtien arkkitehtuurikilpailun voittaneeseen kilpailuehdotukseen nimeltään Notski.
Heinolan lukion edessä on hiekanruskeaa betonikiveä tiililadonnalla sekä betonikiveen asfalttimaalilla maalattu filosofin polku. Nuotion muotoiset ulko-oleskelupenkit muistuttavat nuotiopiiristä.
Ulkokuntosali ja ulkoluokka Heinolan lukion pihamaalla. Asfaltilla ja kiveyksellä kulkee ”filosofin polku”. Pysäytyskuva Tuomo Vesikon videosta.
Lukion pihalla voi sekä liikkua että rentoutua. Pysäytyskuva Tuomo Vesikon videosta.