Kuluttajamarkkinoinnin teemana Kiviä & Ideoita
Tänä vuonna tavoitamme jälleen kerran suuren määrän suomalaisia pihan rakentamisesta ja kunnostamisesta kiinnostuneita ihmisiä. Teemamme on nyt Kiviä & Ideoita.
Korostamme viestissämme, että kaikki lähtee hyvästä suunnittelusta. Räätälöityjen piharatkaisujen ja huolellisen toteutuksen pohjalta syntyy toimiva ja viihtyisä, käyttäjän tarpeita parhaiten palveleva puutarha. Se, miten puutarhaa halutaan konkreettisesti käyttää, määrittää miten pihan suunnittelutyössä kannattaa edetä.
Nostamme esiin erilaisia ratkaisuja eri käyttökohteisiin: Ajotiet ja pihapolut, muurit ja portaat, nurmialueiden rajaaminen, oleskeluterassit, grillipatiot tai pihakeittiöt. Nostamme esiin myös pihan toiminnallisuuden arjen toimivuutta ajatellen: Huoltopiha jätteiden säilysratkaisuineen, kompostoreineen ja pyykinkuivauksineen, hyötypuutarha, koiratarha, leikkialueet. Oma kokonaisuutensa on valaistus, jolla voi korostaa pihan kauneutta, mutta myös luoda turvallisuutta ja toiminnallisuutta.
Esittelemme kuluttajille lisäksi myös Pihakivi.com -yhteisöön kuuluvien kotimaisten pihakivivalmistajien uutuuksia. Monet uudet tekniset ratkaisut on kehitetty helpottamaan oman pihan rakentamista. Uutuuksissa näkyvät myös uusimmat pihasuunnittelun trendit esimerkiksi tuotteiden värimaailmassa ja pintavaihtoehdoissa.
Tärkein tiedonjakokanavamme kuluttajille on pihakivi.com -sivusto, jonne teemme teema-artikkeleita sekä tuote- ja ideanostoja innostamaan pihaelämään ja pihan laittoon. Pihakivimestarin blogin kautta tarjoamme ammattilaisen antamia käytännön vinkkejä pihan suunnitteluun ja pihakiveysten asentamiseen.
Tavoitamme pihaihmisiä kohdennetulla mediamainonnalla ja erittäin aktiivisen pihakivi.com sosiaalisen median yhteisön kautta.
Löydät meidät somessa seuraavista kanavista. Tule sinäkin seuraamaan mitä pihakivien parissa tapahtuu!
Facebook Twitter @maisemabetoni Instagram Pinterest
Tutustu myös uuteen Pihaelämää -lehteen