Tapiolan tori

Tapiola-laatta kunnioittaa perinteitä

Tapiolan keskusta-aluetta uudistettaessa kivetyksiä asennettiin huolella tunnusomaisilla Tapiola-laatoilla.

tapiolaattaKonstailemattomat, käytännölliset, pelkistetyt ja hillityn harmaat. Värjäämättömästä betonista valamalla valmistetut Tapiola-laatat ovat varmasti jokaiselle Tapiolan keskusta-alueella liikkuneelle tutut – jos vain on tullut niihin huomiota kiinnittäneeksi.

Tapiola-laatalle on päällysteenä ominaista sekin, ettei se pidä itsestään melua.

Tapiolan keskustan kivipäällysteisiin kannattaa kuitenkin perehtyä. Suorilla saumoilla ladotut laajat laatta-alueet muodostavat rauhallisen jalustan rakennuksille ja kasvillisuudelle.

– Vanhassa Tapiolassa kivetykset on asennettu erityisen harkitusti ja siististi, kiittää arkkitehti Annina Vainio Sitowisestä.

Annina Vainio oli mukana laatimassa Tapiolan keskusta-alueen Designmanuaalia, jonka Espoon tekninen keskus tilasi Sitowiselta vuonna 2015 helpottamaan alueen suunnittelua, rakentamista ja ylläpitoa. Annina Vainio on myös suunnitellut Tapiolan keskustaan uusia Tapiola-laatoilla toteutettuja alueita.

https://www.espoo.fi/fi-FI/Asuminen_ja_ymparisto/Kaupunginosat/Tapiola/Tapiolan_keskustaalueesta_designmanuaali(167856)

Myös WSP Finland Oy:n Espoon kaupungille Tapionraitin yleissuunnitelman laatimisen aluksi ulkoympäristön arvoista joitakin vuosia sitten tehdyssä selvityksessä painotetaan suurten betonilaattojen merkitystä Tapiolan ilmeelle.

– On aivan selvää, että Tapiolan keskustassa on käytettävä täsmälleen samanlaisia betonilaattoja kuin aikaisemminkin. Betonilaatat muodostavat oikeastaan julkisen ulkotilan rungon, johon pohjautuvat myös ympäristön muut rakenteet, kuten portaat ja tukimuurit. Tapionraitin suurten laattojen sotilaallinen järjestys on aihe, joka tekee alueesta niin helposti tunnistettavan. Tapiola-kivi on koko Tapiolalle kaupunkikuvallisesti hyvin tärkeä, maisema-arkkitehti Arto Kaituri WSP Finland Oy:stä painottaa.

Ervin Tapiolaan suunnittelemat tukimuurit ja portaat ovat olleet suoralinjaisia ja huoliteltuja. Betonirakenteista on löytynyt Ervin toimiston laatimia piirustuksia. Portaiden askelmat ja korkeus perustuvat laattamoduulin käyttöön. Tukimuurien kansikivet ovat olleet sileäpintaisia ja muurien seinälaatat pesubetonia. Hohtavan valkoisen ilmeensä muurit ovat saaneet betoniin sekoitetusta valkoisesta kivimurskeesta, oletettavasti marmorista.

Myös alkuperäisestä kaiteesta on löytynyt Ervin toimiston piirustukset. kaide on koottu hitsaamalla lattateräksestä ja maalattu vaalean harmaaksi.


Käytännöstä hyve

Harmaasta, värjäämättömästä betonista tuli Tapiolalle tunnusomainen materiaali käytännön syistä. Tapiolan rakentamisessa käytettäviä materiaalivalintoja saneli suunnitteluideologian lisäksi niukkuus ja kiireinen aikataulu.

Teollisesti tuotetut betonilaatat jalankulku- ja torialueiden pinnoitteena oli teollisen betonielementtituotannon myötä tehokas ja järkevä ratkaisu.

Arkkitehti Aulis Blomstedt käytti moduulimuotoista mittaverkostoa, jonka tuloksena syntyi vanhimman Tapiolan alueen, Mäntyviidan betonilaatta, kooltaan 350×350 mm. Suuria 700×700 mm:n betonilaattoja käytettiin keskusta-alueella 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla.

Keskustan laajennusalueella 1970-luvulla on käytetty myös 600×600 mm:n kokoista laattaa.

Värjäämättömästä betonista valmistetut Tapiola-laatat valettiin elementeiksi ja pinta karhennettiin kevyesti harjaamalla. Laattojen liitosdetaljit tehtiin huolella. Leikkaukset ja läpiviennit sekä varusteiden asennus tehtiin muotoon sahaamalla. Asennuksen huolellisuus näkyy esimerkiksi keskustassa, jossa laattojen saumat jatkuvat sisätilasta ulkotilaan.


Uusia laattoja vanhoilla spekseillä

Designmanuaali ohjeistaa käyttämään Tapiolan keskustassa sekä niin pienempää 350×350 mm:n kuin suurempaa 700×700 mm:n betonilaattaa.

Suuremmalla laatalla korostetaan Tapiolan ydinkeskustan 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla rakentuneita alueita.

Tapiolan ydinkeskustan kävelyalueilla ja Tapionraitilla käytetään suurempaa ja muilla laatoitetuilla alueilla pienempää betonilaattaa.

WSP Finland Oy sai tehtäväkseen vuonna 2018 juuri Tapionraitin ja sen edessä olevan altaan ympäristön kiveysten ja istutusten uusimisen. Samalla uusittiin von Hertzenin portaat ja niihin liittyvät tukimuurit.

–Koko kunnostus lähti liikkeelle suurten betonilaattojen paikalleen asentamisesta. Se jälkeen ryhdyimme kunnostamaan muita tiloja, Kaituri kertoo.

Rudus Oy on valmistanut Tapiolan keskustaan uusia Tapiola-laattoja Suonenjoen tehtaallaan. Laattojen koko on 700x700x100. Sadan millimetrin paksuutta edellytetään liikennöidyillä alueilla sekä alueilla, joilla on huoltoajoa. Raudoitetut Tapiola-laatat valmistetaan käsin valamalla. Pinnasta poistetaan sementtiliima ohuelti joko happopesulla tai hyvin vähän kuluttavalla pintahidastimella. Reunoissa ei saa olla viisteitä ja terävät reunat hiotaan tehtaalla käsikivellä.


Omaleimainen ja ainutlaatuinen

Sinänsä yksinkertainen ja arkinen Tapiola-laatta on tärkeä osa ainutlaatuista kulttuuriympäristöä. Annina Vainio sanoo, että sellaisenaankin kaunis ja pelkistetty laatta toimisi hyvin missä tahansa arkkitehtonisessa kulttuuriympäristössä
rauhallisena jalustana rakennukselle. – Tapiolassa betoni tietysti myös rinnastuu vielä runsaaseen pehmentävään kasvillisuuteen, Annina Vainio lisää.

Tapiola ja Tapiola-kivi liittyvät mielikuvissamme yhteen kuten jatkossa varmasti Amos Rex ja sen kumpareiden Apila-kivi.

Jutussa on käytetty lähteenä Sitowisen vuonna 2015 laatimaa Designmanuaalia.

IMG_1024IMG_1025IMG_1030IMG_1031

Kuvat: Rudus Oy