Verkkosaaren suurkortteli

Verkkosaaren suurkortteli

Puistokortteli meren rannalla

Valmistunut 2021

Maisemasuunnittelu: Loci maisema-arkkitehdit Oy

Näyttävät kiveykset ja huolella valittu kasvillisuus vievät tiilikorttelissa katsojan pikamatkalle Keski-Eurooppaan.

Helsingin Verkkosaaressa sijaitsevan puistomainen suurkortteli sijoittuu Verkkosaarenkadun, Capellanrannan ja Capellan puistotien muodostaman kolmion keskelle. Pohjoisessa alue rajoittuu Verkkosaaren kanavaan. Korttelin rakennusten korkeus vaihtelee 12-kerroksisesta tornista kahdeksan- ja kuusikerroksisiin taloihin sekä mataliin townhouse-tyyppisiin, viherkattoisiin kaupunkipientaloihin.

Suurkortteli on Suomen oloissa poikkeuksellinen kokonaisuus. Sen muodostavat seitsemän taloyhtiötä ja kun viimeisetkin rakennukset valmistuvat, siinä tulee olemaan kaikkiaan 400 uutta kotia.

Sijainti meren rannassa ja Kauppakeskus Redin kupeessa on erinomainen. Korkeammat kerrostalot suojaavat suurkorttelia kehänä kuin muuri ja rajaavat sen puolittain umpikortteliksi. Sen sisältä löytyy kuitenkin kaikille kaupunkilaisille avoin jalankulkuvyöhyke. Kolmikerrokset townhouse-pientalot sijaitsevat suurkorttelin sisällä suojassa.

– Ulompana on kaikille avoin, julkinen vyöhyke, keskellä pihakannen päällä yhtiöiden omat pihat. Yksityisyys kasvaa syvemmälle korttelirakenteessa mentäessä. Townhouse-pihat ja parvekkeet ovat sitä yksityisintä aluetta.

Asemakaava määräsi käyttämään alueella tiiltä tai luonnonkiveä muilla kuin talvikunnossapidettävillä reiteillä. Piha-alueilla sisäänkäynnit ja muurit on toteutettu Wienerbergerin malliston Nero-maatiilillä.
Talvikunnossapitoa edellyttävillä alueilla käytettiin kuitenkin kestävää ja laadukasta betonikiveystä. Betonikiveys toteutettiin tiililadontana.